keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ponit vastaamassa ystäväni-kirjaan



Koska ponit ovat mitä parhaimpia ystäviä, annoimme ystävänpäivän kunniaksi kahdelle ponille täytettäväksi ystäväni-kirjan. Katsotaan, mitä nuo veitikkaponit ovat niihin vastanneet!


 






Nimeni: Pete

Ikäni: 25 vuotta

Silmien väri: Puoliksi ruskeat, puoliksi siniset


Paras kaveri: Vuosien saatossa olen saanut monia hyviä ystäviä. Mutta Makke on mainio tapaus.

Lempiruokani: Porkkanat ehdottomasti! Varsinkin, kun niitä saa paljon…

Lempituoksuni: Vihreän laitumen tuoksu keväällä

Harrastukseni: Keksin jekkuja omistajilleni… Ja tietysti syöminen!







Suosikki urheilulajini: Reipas laukka maastossa, siinäpä vasta on vauhdin hurmaa!

Pahin mokani: Kun koskin turvallani sähkölankaan, auts…

Minne haluaisin matkustaa: Valtavan paksun talvikarvan ansiosta pärjäisin varmasti Walesin vuoristoilla!










 
Nimeni: Makke

Ikäni: Täytän kohta 8 vuotta

Silmien väri: Ruskeat






 

Paras kaveri: Pete. Tai äitini, hän on vallan hurmaava. Tai oikeastaan kaikki kaverit ovat ihan parhaita!
Tässä mä ihan pienenä ja äippä riehutaan!

Lempiruokani: Kaura on niiin hyvää!
Lempituoksuni: Tykkään haistella kaikenlaista: omistajan hiuksia, taskuja, käsiä, muita hevosia… Vaikea sanoa lempparia!

Harrastukseni: Tarhassa villisti kirmailu. Leikkiminen kaverien kanssa on ihan parasta!


Suosikki urheilulajini: Esteiden ylittäminen, vaikka se on joskus aika jännittävää… Mutta kun pääsen vauhtiin, voisin hyppiä vaikka kuinka paljon!

Pahin mokani: Joskus tuppaan riehua niin paljon, että kenkä irtoaa kaviosta. Omistajaa se ei ole paljoa naurattanut…

Minne haluaisin matkustaa: Kotona on kyllä paras, mutta uusien ystävien saaminen on aina hauskaa! Eli johonkin, missä olisi paljon uusia kavereita. 



Makke ja Pete yhdessä ♥
Ihahaa, ihanaa ystävänpäivää!

Muista sinäkin ystävääsi! 
Jaa Instagramissa kuva hevos- tai talliystävästäsi hashtageilla #hevosystäväni ja #ratsastus. Kuvan tulee olla julkinen. Arvomme neljä kappaletta Tavoitteena tasapaino -kirjoja kuvia julkaisseiden kesken. Repostaamme osan hevoskuvista ratsastajainliitto-instagramtilillämme. Kilpailu päättyy sunnuntaina 18.2., joten vielä ehtii osallistumaan! Levitetään yhdessä ystävyyden sanomaa! ♥

Postauksen kaikki kuvat c. Milla Kuisma

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Villisian metsästystä ja aluetoimintaa

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna 26. - 28.1.2018 kokoontuivat Ratsastajainliiton kahdeksan eri alueen toimijat perinteisille aluepäiville. Alupäivillä eri alueiden hallitusten ja Ratsastajainliiton toimiston väki kohtaavat ja hakevat uusia ideoita ja ajatuksia toimintaansa. Aluepäivien järjestysvastuu kiertää vuosittain eri alueilla. Tällä kertaa vetovuorossa oli Hämeen alue ja aluekohtaaminen järjestettiin Lahden Messilässä hienoissa puitteissa.

Nuorista Päättäjistä Anu ja Heidi olivat menossa mukana tuoden nuorisonäkökulmaa keskusteluihin ja pääsimme myös toteuttamaan erilaisia ohjelmanumeroita muulle porukalle. Lauantai- ja sunnuntaiaamuina vedimme aamunavaukset, joihin kuului eräänlainen mielipidejana ja erilaisia jumppaliikkeitä. Yllättävän notkeaa porukkaa alueilta löytyi! Lisäksi osallistuimme alueiden nuorisotoiminnan kehittämistä käsittelevään työpajaan ja tapasimme viikonlopun aikana kaikki paikalla olleet alueiden nuorisovastaavat. Heidän kanssaan suunnittelimme kuluvan vuoden tavoitteita nuorisotoiminnan saralla. Jokaisen kanssa saimme kivoja ideoita kasaan ja innolla odotamme, mitä kaikkea alueilla tänä vuonna tapahtuukaan!:) Näistä kuulette varmasti lisää myöhemmin.

Asian lisäksi aluepäiville kuuluu aina myös rennompi tekeminen ja yhdessäolo, jotta alueiden vapaaehtoiset voivat tutustua toisiinsa ja vaihtaa kokemuksia. Tällä kertaa halukkaat pääsivät kokeilemaan moottorikelkkailua ja lauantai-iltana alueet ja SRL:n joukkue kilvoittelivat Gallian päällikön tittelistä hauskoissa turnajaisissa. Anu oli haka villisian metsästyksessä ja Heidiltä sujui sillanrakennus. Päällikön titteliä ei liiton joukkue kuitenkaan saanut, vaan se karkasi Itä-Suomeen. Myönnämme tappiomme, vaikka Senilix-räp oli aika kurko:D Valitettavasti Anu ei osannut ladata videota tänne blogiin, joten todistusaineisto jää puuttumaan......

Alla koosteena kuvia ja tunnelmia viikonlopulta, olkaa hyvä!


Aluetoiminnan kehittäminen -workshopit menossa. Kuva: Marja Nuuttila

Gallialaisteema näkyi koko viikonlopun. Saimme tälläytyä heti alkuun teeman hengessä:D Kuva: Marissa Henttinen

Halukkaat pääsivät huristelemaan moottorikelkoilla. Kuva: Marja Nuuttila

Villisian metsästys. Kuva: Marissa Henttinen

Anu ja Heidi, meillä oli mukava viikonloppu ja matkaan tartui monta uutta ideaa!

Viikonlopun päätteeksi järjestäjän valtikka (gallian kalsarit) luovutettiin Lounais-Suomen alueelle. Kuva: Kirsi Siivonen

Ensi vuonna aluepäivät järjestetään jo 20. kerran. Juhlavuonna kokoonnutaan Lounais-Suomen alueen johdolla Turussa, saa nähdä mitä siellä on luvassa...

Kiitos vielä Hämeen alue ja koko aluetoimintaväki hienosta viikonlopusta!:)

Terkuin,
Anu & Heidi

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Suonenjoen Vasama Riders ry sai sinetin!

Vuoden 2017 lopulla ratsastus sai kaksi uutta sinettiseuraa. Sinettiseura on nuorisotoiminnan laatuseura. Sinetin saa tunnustuksena seuran monipuolisesta, aktiivisesta ja laadukkaasta lapsille ja nuorille suunnatusta toiminnasta. Tällä hetkellä ratsastuksella on yhteensä 28 sinettiseuraa.

Me Nuoret Päättäjät lähetimme uusille sinettiseuroille liudan kysymyksiä, joihin vastaamalla he voisivat kertoa toiminnastaan teille lukijoille. Ensimmäisenä vuorossa on Suonenjoen Vasama Riders ry:n sihteeri ja nuorisovastaava Celina Virtanen.


Suonenjoen Vasama Ridersissa nuoret ja aikuiset toimivat yhdessä. Yhdessä on mm. tehty erilaisia lajikokeiluja. Kuva: Päivi Jalkanen


1. Millaista nuorisotoimintaa seurassanne on tarjolla?
Meillä toimii heppakerhot, nuorisoklubi ja kilpailevien tiimitoiminta. Heppakerho on tarkoitettu 6-12-vuotiaille, nuorisoklubi 4.-9. luokkalaisille ja kilpailevien tiimitoiminta säännöllisestä valmentautumisesta ja kilpailemisesta kiinnostuneille (omat hakukriteerit), myös sennuille avoin. Lisäksi meillä on aktiivinen sennutiimi. Sennut ja junnut tekevät erilaisia lajikokeiluita myös yhdessä, esim. pesäpallo ja norsujalis. Lisäksi on vielä hoitajatoimintaa, hoitajat koostuvat tiimiläisistä ja nuorisoklubilaisista. Lisäksi seurassa järjestetään retkiä mm. Horse Show, Hevosmessut, Teittilä Horse Show.

2. Sinettiseura on nuorisotoiminnan laatuseura. Miten toimintanne mielestäsi eroaa perustason ratsastusseurojen nuorisotoiminnasta?
Meillä toimintaa tehdään suunnitelmallisesti, lasten ja nuorten kehitystarpeet huomioiden. Seurassamme kukaan ei syrji ketään ja meistä on rikkautta, että sennut ja junnut tekevät myös yhdessä. Ja nauttivat siitä!

3. Onko toiminta ollut jo pitempään vaaditulla tasolla ja sinetti vain puuttunut, vai lähdittekö kehittämään toimintaa saadaksenne sinetin? Jos kehititte, mitä kaikkea olette tehneet?
Seuran toimintaa on lähdetty kehittämään sinettiä kohti perustamisesta lähtien. Sinetti on ollut yksi päämääriämme koko toiminnan aloittamisesta lähtien. Mehän olemme jaos isommassa seurassa, joten sen vuoksi toiminta on saatu hieman nopeammin käynnistymään.

4. Millaisia mahdollisuuksia nuorilla on vaikuttaa seuran toimintaan?
Johtokunnassa on mukana nuoria jäseniä, lisäksi kuuntelemme avoimesti nuorten ehdotuksia ja he saavat melko vapaat kädet erilaisten tempausten järjestämiseen. Tiimiläiset ovat järjestäneet mm. discon joka vuosi. Lisäksi on erilaisia illanviettoja ja muita mukavia tapahtumia, joissa nuoret näkevät toisiaan ja pitävät hauskaa yhdessä välillä myös ilman hevosia.

5. Kuka tai ketkä vastaavat seuranne nuorisoasioista? Mitä heidän tehtäviinsä kuuluu?
Minä (Celina) ja tällä hetkellä myös Anni Sedergren. Meidän tehtävinä on huolehtia heppakerhoista, nuorisotoiminnan järjestämisestä ja hevostenhoitaja -systeemistä. Heppakerhoista huolehdimme auttamalla vetäjiä kerhon suunnittelussa ja olemalla tarvittaessa apuohjaajina, nuorisotoimintaa pyrimme järjestämään nuorten toiveiden mukaan, tämän vuoden nuorisotoiminnan meillä käynnistää yhteinen suunnittelupalaveri ja mahdollisuus kokeilla hiihtoratsastusta. Hoitajille pidämme teoriaa hevosen hoitoon liittyen ja he taas auttavat meitä tunneilla mm. taluttamalla alkeistuntiratsastajia.

6. Miten sinetin hakemisprosessi eteni?
Sinetin hakemisesta päätettiin jo seuraa perustaessa. Meillä on ollut isompia hankkeita (estekaluston hankkiminen ja kentän rakentaminen), jotka söivät hieman aikaa sinetin hakemisesta, mutta kun nämä isommat hankkeet oli saatu tehtyä, oli aika ottaa yhteys Nina Kaipioon ja kysellä, miten sinetin haku etenee. Kirjoitimme johtokunnan kanssa seuralle toimintalinjan ja kun se oli hyväksytty johtokunnan ja seuran jäsenten puolesta, oli aika laittaa sinettihakemus vetämään. Meillähän oli jo oikeastaan kaikki toiminta  yms. vaaditulla tasolla, joten sinällään piti vain ilmoittaa halukkuudesta hakea sinettiä. Nina ja Janne kävivät sinettiseura-auditoinnilla ja antoivat meille vielä hyviä vinkkejä, mitä voitaisiin tehdä jatkossa.

7. Mitä hyötyä sinetistä on seurallenne?
Sinetti kertoo meille omassa seurassa laadukkaasta lasten ja nuorten työstä, mutta myös kaikille avoimesta laadukkaasta seuratoiminnasta. Meillä hoitokurssit ovat avoimia niin heppahoitajille kuin vaikka aikuisille, jotka ovat kiinnostuneet hevosen hoitoon liittyvistä asioista. Meillä kaikki tekee yhdessä ikään, sukupuoleen ym. katsomatta! Tästä kertoo esimerkiksi joka kesäiset maastoestetalkoot, joissa on mukana kaikki junnuista vanhempiin ja naiset siellä taitaa niiden moottorisahojen kanssa heilua ihan yhtä paljon kun miehetkin :) Talkoiden päätteeksi (yleensä juhannuksen kynnyksellä) maastoesteet viedään paikalleen ja kaikki osallistuneet pääsevät testaamaan uudet ja vanhat esteet.

8. Seuran nuorten terveiset muille nuorille:
Kannattaa tehdä kaikkien yhdessä. Meillä suurta iloa tuottaa nimenomaan kun junnu- ja sennuporukka yhdessä toteuttaa asioita :)


Seuran nuorten ja aikuisten yhteinen norsufudis-peli nosti hien ja naurun pintaan! Kuva: Tiina Penttinen



Lisätietoja löydät seuran nettisivuilta.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 4 osa

”Lähes kahdenkymmenen lajin parissa vietetyn vuoden aikana olen saanut kunnian tutustua lukuisiin omilla tavoillaan upeisiin hevosiin. Mutta kuten kuuluisa lause kertoo ”every rider has that one special horse that one horse who changes everything about them”, on itsellänikin yksi ylitse muiden. 

Vuonna 2012 etsin itselleni harrastuksellisesti täysin uutta suuntaa. Joko löytäisin jotain, joka palauttaisi mielenkiintoni ratsastukseen, tai lopettaisin kokonaan. Selasin eräänä alkuiltana Facebookia tavalliseen tapaani, kunnes silmiini osui kaunein koskaan näkemäni hevonen - musta unelma, Play Blues nimeltään. Ilmoituksessa kerrottiin matkaratsuna olleen lämminveriruunan osaavan ratsun perusasiat, mutta ei juuri muuta. Tietoisesti en tällaista projektia itselleni hakenut. Kuin huomaamattani kirjoitin omistajalle viestin, ja lopulta päädyin koeratsastamaan ruunaa ensimmäisen kerran. 

Muistan vielä näidenkin vuosien jälkeen, kun tarhassa seisoi puiden katveessa kuvankaunis musta ruuna. Koeratsastus ei lukeutunut historiani onnistuneimpiin suorituksiin, mutta jokin sai minut jäämään. Ruuna tarjosi laukkaa enemmän kuin mitään muuta, mutta alusta asti minulla oli tunne, ettei sen kanssa tarvitsisi pelätä mitään. Mitään muuta kuin luopumista...

Aloitimme kunnon ja tasapainon kasvattamisen maastoilemalla. Maastoilun taas aloitimme etenemällä muutaman metrin kerrallaan, kääntymällä kotiin, ja takaisin ympäri. Pitkään selvitimme, kumpi meistä roikkuisi vallankahvassa kiinni ensimmäisenä. Matkaratsutaustansa vuoksi ruunalla riitti kuntoa kanssani asioista taistelemiseen. Mittava kunto yhdistettynä lujaan tahtoon tekivät jokaisesta kerrasta niin mielenkiintoista, ettei minusta ollut luovuttamaan.

Monet kerrat lähdin itkien kotiin, enkä kokenut epäonnistuneeni missään muussa yhtä paljon. Silti tämä ruuna teki minut onnellisemmaksi kuin mikään. Samoilimme keväisin maastossa lintujen laulua kuunnellen. Myöhemmin opettelimme yhdessä kouluratsukon alkeita, ja edistyimme hienosti. Vietimme paljon aikaa kahdestaan. 

Yhteinen taipaleemme kesti viisi vuotta. Sen aikana opimme paljon toisistamme. Ruuna on ollut yksi ratkaisevimmista tekijöistä matkallani. Se saattoi minut vuosien ajan lähemmäksi kouluratsastajan unelmaani. Ilman sitä tuskin olisin tässä, nykyisten mahdollisuuksieni äärellä. 

Sittemmin tämä hevonen ei enää soveltunut käyttööni, ja minun tuli tehdä elämäni yksi vaikeimmista päätöksistä. Vaikka etenemiseni ratsastajana maksoikin lopulta teidemme erkaantumisen, jää jäljelle ikuinen velka kiitollisuudesta. Kyseinen ruuna astui elämääni juuri oikealla hetkellä, kasvatti minusta periksiantamattoman ja muistutti siitä, miksi olen aina rakastanut hevosia.”

Kuvan hevoset eivät liity tarinaan.
Kuva: Sonja Holma / SRL 


torstai 11. tammikuuta 2018

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 3 osa

Moi,

mun nimi on Kati ja mä haluaisin kertoa teille tositarinan miten mä oon saanut hevosesta iloa. 

Mä halusin pienenä aloittaa ratsastuksen, mutta koska sairastan epilepsiaa niin mun äitini Kaisa suhtautui ratsastusharrastukseen todella pelokkaasti. Äitini ei ollut nuoruudessaan ikinä noussut hevosen selkään tai ollut hevosten lähettyvillä. Suuret eläimet pelottivat häntä kauheasti ja hänellä pyöri monia ajatuksia päässään: Mitä jos ratsastuksessa sattuisi onnettomuus? Eikö maailmassa ole mitään turvallisempaa harrastusta? Mitä jos Katille tulee kohtaus hevosen selässä? 

Pidin pääni ja aloitin kuukausien suostutteluprojektin jälkeen alkeistunnit ihanalla pienellä ratsastustallilla, jossa on maailman rauhallisimmat ja ihanimmat hevoset. Kaikki sujui hyvin ja parin vuoden tallikyyditysten rohkaisemana Kaisakin uskaltautui hevosen selkään. Kaisa sai ratsastuskoulupaikan ja vielä samalta tunnilta. 

Kaisa ihastui ratsastukseen heti. Mikä onkaan ihanampaa kuin vaihtaa heti töiden jälkeen tallivaatteet päälle ja huristaa talleille hevosia hoitamaan. Kun Kati on yksityisvalmennuksessa, niin Kaisa huhkii tallissa, milloin hevosten boxeja putsaten, milloin kantaen ämpäreihin vettä. Molemmilta sujuu niin hevosen hieronta ja venyttely kuin hevosten jalkojen kylmäys. Olemme saaneet elämäämme uuden ulottuvuuteen ja uutta sisältöä.

Sen pituinen se ja onnellinen loppu. Mitä tästä opimme? Uskalla unelmoida niin joku päivä unelmasi toteutuu.

Ratsastaminen on mitä parasta liikuntaa ja tapa nauttia ulkoilusta. Hevosen läsnäolo unohduttaa työkiireet ja kouluasiat. Hevonen antaa jatkuvasti palautetta väärinannetuista avuista tai tekemättömiksi tehdyistä asioista. Sen kanssa pärjää parhaiten olemalla itse rento, aito ja läsnä. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan koko elämämme ajan. 

Ratsastuksen avulla olen itse rohkaistunut ja tullut itsevarmemmaksi. Hevosen kanssa olen oppinut reagoimaan nopeammin ja olemaan johdonmukainen, joka on erittäin haastavaa. Hevonen oppii tuntemaan hoitajansa mikä on palkitsevaa. Onko mikään ihanampaa kuin laitumella oleva hoitohevonen, joka lähtee kävelemään kohti, kun sitä kutsuu nimeltä? 

Kaisa on löytänyt uuden tavan nollata huolet ja liikkua ulkoilmassa. Hevosen lähellä täytyy keskittyä hevoseen eikä mihinkään muuhun. Kaisa on oppinut luottamaan isoihin eläimiin ja huomannut, ettei pikku tipahtaminen välttämättä satu ollenkaan. Puolileikillisesti voi todeta, että Kaisan iässä säännöllinen osteoporoositesti on hyödyksi. 

Ratsastaminen on hieno laji ja se sopii monille. Sen voi aloittaa missä iässä tahansa. Ratsastamista voi harrastaa miten vain. Onko haaveissasi kisaaminen ja huipputasolle pyrkiminen tai sitten käyminen kerran viikossa ratsastustunnilla? Hevosen kanssa voi mennä maastossa joko selästä tai maasta käsin. Ratsastamisen lisäksi kentällä voi tehdä maasta käsin harjoituksia, harjoittaa hevosen askellajeja juoksuttamalla sitä liinassa tai vaikka kokeilla irtohypytystä jota pääsimme kerran tekemään.

Ja nyt komennan kaikki - ihan kaikki - talleille kokeilemaan hevostelua!

Kuva: Sonja Holma / SRL 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Tallin joulu

Taas on se aika vuodesta, kun tontut hiippailevat tallin ikkunoiden alla ja selvittävät, oletko pitänyt hevosystävistäsi hyvää huolta kuluneen vuoden aikana. Me Nuoret Päättäjät kokosimme muutaman vinkin, joilla voit luoda joulutunnelmaa tallille ja kiittää hevosystäviäsi kuluneesta treenikaudesta. Ja pitää tontut tyytyväisinä!;)

Joulutontun poron evästauko. Kuva: Milla

1. Viritä tallin radio Jouluradion taajuudelle ja anna joulufiiliksen valloittaa koko talli sävelin. Voit myös kasata tallikavereidesi kanssa oman soittolistan lempijoululauluistanne. Mitä sinne päätyisi? Uppoaako Petteri Punakuono, Joulumaa vai kenties Varpunen jouluaamuna? Muista myös Spotifyn valmiit soittolistat, joista voi ainakin kurkistaa inspiraatiota.

2. Kanna talliin oma kuusi. Kuusi tuo ihanaa tuoksua ja siihen voi ripustaa syötäviä koristeita, kuten pipareita ja omenoita. Pitkäksi venähtäneen tallipäivän päätteeksi pahimman nälän voi taltuttaa haukkaamalla kuusesta pari koristetta... Tai ripusta kuusenoksia karsinoiden oviin kauniiksi asetelmiksi. Joulun jälkeen kuusen oksat voi katkoa hevosille pureskeltaviksi karsinoihin tai tarhoihin.

3. Tee hevosystävällesi jouluaattona joulupuuro ruoaksi. Turvota pellavarouhetta ja lisää joukkoon leivänpaloja, lohkottuja omenoita ja porkkanoita. Koristele parilla havulla. Tarjoile ja istahda heinäpaalille seuraamaan hevosesi nautinnollista syömistä kaikessa hiljaisuudessa. Joulurauha asuu pienissä hetkissä. HUOM! Muista kysyä omistajalta lupa, jos hevonen ei ole omasi.


Pukeekohan tää tonttuhattu mua nyt varmasti...?? Kuva: Milla

4. Ota vähän persoonallisemmat joulukorttikuvat kuvaamalla hevosystäväsi tonttulakki tai poronsarvet päässä (varmista ensin omistajalta, että hevonen ei pelkää lakkia!). Tänä talvena lumi on ollut etelässä vähäistä, mutta pohjoisempana saa kuviin upeat talvimaisemat ikuistettua. Kannattaa varat kuvaussessioon avustaja, joka herättää hevosen mielenkiinnon vaikka rapisuttamalla porkkanapussia, niin saat iloisia, korvat hörössä olevia kuvia. Etanapostilla kortit eivät ehkä tälle joululle enää ehdi perille, joten lähetä kortit sähköisenä vaikka Whats Appilla tai sähköpostilla.

5. Hevosystävällesi paras joululahja on yhdessä vietetty, kiireetön päivä. Käykää pitkällä rauhallisella maastolenkillä oman talliporukan kanssa tai jos lunta löytyy, käykää pellolla laukkaamassa hanki pöllyten. Harjaile ja rapsuttele hevosystävääsi ja anna sille lahjaksi pari extraporkkanaa. Puhdista varusteet kerrankin purkamalla suitset osiin ja rasvaa myös syksyn aikana kastuneet ja koppuroituneet jalustinhihnat.

6. Muista myös kaksijalkaisia tallikavereitasi. Leivo iso kakku tai koristele iso kasa itse tehtyjä pipareita ja syökää yhdessä kuuman glögin kanssa. Kiitä ihmisiä, joilta olet saanut apua kuluneena vuonna tallilla. Voit myös antaa jotain aineetonta, kuten lupauksen yhteisestä maastolenkistä tai siivoa kaverinkin karsina yllätykseksi. Voit myös lahjoittaa tämän vuoden joululahjarahat vähävaraisten perheiden lasten ratsastusharrastuksen tukemiseen ja antaa näin lahjaksi valtavasti iloa jollekulle. Kurkkaa lisää Ratsastajainliiton ja Hope ry:n perustamasta lahjoituslippaasta.  

7. Ennen kaikkea ota rennosti myös tallilla, älä hötkyile. Jouluna on lupa rentoutua ja rauhoittua sekä sinun, että hevosten. Kovemmat treenit voivat odottaa muutaman päivän.


Merry Christmas and happy new year!
 
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018 sekä hyviä hetkiä hevosystäviesi kanssa!

Toivottavat Nuoret Päättäjät Heidi, Anu, Milla, Lilli ja Maria

maanantai 11. joulukuuta 2017

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 2 osa

Mun hevoset tekee mut päivittäin iloiseksi.
Mutta mun tammoista kumpikin tekee mut eritavoilla onnellisiksi.
Vanhempi tammoistani on ollut minulla 22 vuotta. Se on kasvanut kanssani, se on kuunnellut teinivuosien sydänsurut. Tamma on kuljettanut minut aina turvallisesti kotiin, aina.
Silloin kun laitetaan 7 vuotias tyttö nuoren hevosen selkään. On pakko luottaa, kumpaankin. Siellä metsässä me painettiin täyttä kiitolaukkaa, vedet silmistä valuen. Nautittiin toisistamme, oltiin yhtä. Minä luotin tammaan ja tamma minuun. 
Nyt 10 vuotta myöhemmin, ei enää mennä kiitolaukkaa. Edelleen nautitaan toisistamme. Jos sattuu tiellemme hyvä pellonpätkä tai pehmeä tie kummatkin tietää että lupa on mennä. Ja jos mennään valuu vedet silmistä, ei ehkä vauhdinhurmasta mutta onnesta. Tämä tamma on ollut rinnallani aina. Ja vaikka maailma kaatuis ympäriltä niin olen minäkin tämän rinnalla loppuun asti. Minä olen sen velkaa tälle hevoselle. Joka on vähintään painonsa verran kultaa. Vähintään.
Sitten tämä toinen.
Kun tapasin tämän tamman 4 vuotta sitten. Se pysäytti. Puhutteli minua tavalla millä yksikään hevonen ei ole minua koskaan puhutellut. Se oli uhmakas, kaunis, mutta rikki. Ja riķki olin minäkin. Se oli minun hevonen ensikatseesta lähtien.
Se ei luottanut minuun, enkä minä siihen.
Saatoin vain katsoa tammaa, se oli niin kaunis, mutta jokin siinä oli rikki. Se mitä se vaati oli luottamus. Päivä päivältä lähennyimme ja aloin luottaa, samoin tammakin. 
Nyt 4 vuotta myöhemmin tämä tamma saa minut onnelliseksi kun me hetkittäin olemme yhtä. Me tarvitaan toisiamme, jotta voimme olla ehjiä. Ja me kumpikin tiedämme sen.
"Kaksi rohkeaa sydäntä takoo samaan tahtiin.
Kuinka jokin niin suuri ja voimakas, antautuu valtaan heikomman ja hauraan?
Luottamus.
Rakkaus.
Kaksi yhdessä; kuin yksi.
Tyttö ja Hevonen"


Oli miten oli nämä hevoset on aina parempia kuin mitä niistä kerron.
Minun elämäni hevoset.

Kuva: Laura Laakso / SRL