tiistai 26. tammikuuta 2016

Ratsastuksesta, seurajäsenyydestä ja lajin kustannuksista



Tällä kertaa saamme luettavaksi "vieraskynän", siis ihan ikioman Ninamme ajankohtaisen tekstin seurajäsenyydestä!

- -

Uusi vuosi alkoi talvisissa merkeissä. Monella vuoden vaihtuminen merkitsee harrastamisen jatkumista, kenties ratsastusseuran vaihtamista tai taukoa talvisen kauden ajaksi. Uusi vuosi tuntuu olevan täynnä valintoja, uuden elämän aloittamista, lupauksien lunastamista tai entisten pitämistä. Itse taidan kallistua jälkimmäiseen kategoriaan. 

Harrastamisen kustannukset ovat puhututtaneet yhteiskunnassa jo pitkään. Ratsastus on lajeista usein kärkikuhinoissa, kun verrataan väline- ja kausimaksujen hintaa, kilpailujen osallistumismaksuja ja matkakustannuksia. Tosiasiassa ratsastamisen (pelkkä) harrastaminen ei erotu vertailuissa merkittävästi, mutta mielikuva istuu edelleen lujassa. Otsikot ovat jo valmiina. Niin valitettavan usein unohtuu, ettei lajin harrastaminen aina edes tarkoita satulaan nousemista. Se voi olla myös kaikkea muuta. Ratsastajainliiton hyväntekeväisyyshankkeen myötä tämä on kirkastunut entisestään. Jo pelkässä talliympäristössä oleminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, hevosen hoitaminen ovat henkireikä, joka pitää yllä omaa jaksamista. Tunnista tulee kokonainen päivä ja mieli vapautuu ylimääräisestä.

Näin vuoden alkutaipaleella saamme välillä kysymyksiä seurajäsenyyden merkityksestä ja erinäisiä argumentteja siitä, ettei tavallinen harrastaja ”tarvitse liittoa”. Ei varmasti tarvitsekaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta monesti unohtuu, että liitto on yhtä kuin minä ja me. Muodostamme yhdessä tämän ainutlaatuisen heimouden, yhteisön, johon kuulua. Jonkin verran kysymyksiä tulee myös jäsenmaksujen suuruudesta, vertailuja eri vakuutusmuotoihin ja murinaa siitä, ettei itse henkilökohtaisesti käytä jotain tiettyä kaupallista etua. Loppujen lopuksi, jos asiaa ja summaa todella miettii, jäsenmaksu tulee kasaan aika helpolla. Vakuutus (jota toivon mukaan ei tarvitse käyttää) korvaa uuden kypärän ja muita varusteita (lisävakuutuksella), Hippos-lehden vuosikerta tulee samassa (erikseen yli jäsenmaksun hinnan), Horzen etusetelillä ja Tampereen Hevoset-messualella saa rahanarvoisia etuja puhumattakaan, jos hyödyntää hevosvakuutuksen, St1:n, Scandicin, Tallink Siljan, Oralin yms. edut. Tässäkin mielikuva istuu vain lujassa. Jäsenyys ei hyödytä. Piste.

Argumentoinnissa unohtuu usein se oleellisin: Jäsenyyden kautta jokainen jäsen on osa lajin harrastajajoukkoa ja siten mukana kehittämässä lajia. Yhteiskunnan tuki, ministeriön toiminta-avustukset pohjautuvat myös määrään (tässä tapauksessa jäsenmäärään). Rekisteröitymällä jäseneksi vie siis omalta osaltaan koko lajia eteenpäin. Laji saa volyymia, siten näkyvyyttä, televisioaikaa, mediatilaa, kiinnostusta, investointitukea, yhteiskunnallista vaikuttavuutta jne. Sitä ei tule aina miettineeksi, mutta uskon, että se on lähes jokaiselle harrastajalle sydämen asia. On toki ymmärrettävää, ettei asiaa tule arjessa pohtineeksi.

Silti väitän, että seurajäsenyydessä tärkeintä on se oma porukka tallilla, seurajengi, yhteiset tapahtumat ja kilpailut. Hevonen. Elämän sisältö. Sitä ei pysty rahassa (onneksi) mittaamaan. Jos mietin itse kaikkia niitä ystävyyssuhteita, joita olen tallilla solminut, ne ovat kantaneet läpi elämän. Tallilla, hevosen kanssa vietetty aika on parantanut rikkinäisen sydämeni, lievittänyt työstressiä, antanut omalle elämälleni suuntaa ja merkitystä. Aika pysähtyy, elämän arvot kirkastuvat. Niin kliseistä kuin se onkin, on pakko pysähtyä oleellisen äärelle. Hevosen kanssa ei ehdi/pysty/halua miettiä mitään muuta. Kaikki on hetken aikaa kristallinkirkasta. Myös tästä syystä minä olen oman ratsastusseurani jäsen!

Teksti: Nina Kaipio

Ohessa vielä poiminta käynnissä olevan valokuvauskampanjan upeista otoksista. Kampanja on yksi mahtava esimerkki yhteisöllisyyden voimasta!

Kuvassa Talli Fridurin talvitunnelmia Porvoossa. Kuvaaja: Mira Mörsky.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Talvi + hevonen = paras kuvauskohde

Ratsastajainliitto ja Nuoret Päättäjät julistavat heppavalokuvakampanjan alkaneeksi! Tule mukaan piristämään somea ihanilla, talvisilla hevoskuvilla.

Talvi on kaunis ja hevoset ovat ihania. Pienistä pörröisistä poneista nyt puhumattakaan. Lähetä siis kuvasi meille julkaistavaksi tai taggaa itse sympaattiset, kauniit, komeat tai liikkiset kuvasi #heppavalokuvat & #ratsastus -hashtageilla. Tehdään somesta vähän heppaisampi, aktiivisempi ja mukavampi! Liitto jakaa kuvia ja hyvää mieltä omien somekanaviensa kautta instagramissa, twitterissä ja facebookissa. Voit siis bongata kampanjakuvasi myös isomman yleisön edestä. Myöskin jos haluat osallistua Helsinki International Porche Horse Show'n lippujen arvontaan, niin lähetä talviheppakuvasi myös osoitteeseen nina.kaipio@ratsastus.fi. Käy tarkistamassa vielä tarkemmat tiedot tästä!

Tämä hyvänmielen kampanja on tarkoitettu meidän kaikkien iloksi, sinun ei tarvitse olla ammattikuvaaja, joka operoi ammattikalustolla (vaikka sellainenkin saat olla), tärkeintä on jakaa hevosten tuomaa hyvää mieltä! Muistathan kysyä luvan kuvien lähettämiseen kaikilta kuvissa esiintyviltä ihmisiltä, jotta vältytään turhalta mielipahalta. Kampanja jatkuu maaliskuuhun liiton organisoimana ja silloin arvotaan myös HIHS-liput, mutta toivottavasti aktiivinen ja yhteisöllinen ote jatkuu somessa maaliskuun jälkeenkin!

Maastoilemassa lumisateessa. Kuva: Emmi Korpiola

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kuntohaaste 2015: Söin itseni terveeksi

Vuosi 2015 on nyt takana päin ja niin myös on Kuntohaaste saatu päätökseensä. Kaiken kaikkiaan yli 50 joukkuetta kohotti kuntoaan maksimissaan 7kk aikana ja tiukan kilpailun eli eniten kuntoansa kohottaneet ovat Rusko Sportit Lounais-Suomesta. Kuntohaasteen kaksi muuta kategoriaa olivat joukkueena eniten painoaan pudottaneet, jossa voitto meni Team Jora Powerille Pohjois-Suomeen sekä painoansa eniten pudottanut henkilö ja hän on Emmi Rimpiläinen.

Näin vuodenvaihteessa kun on tapana tehdä lupauksia tulevalle vuodelle on mukava saada inspiraatiota muiden onnistuneista muutoksista. Saimmekin Emmiltä oheisen tekstin sekä kuvat, jotka kertovat hänen matkastansa kohti huimaa tulosta. Kiitokset Emmille vielä tekstistä sekä onnittelut kaikille voittajille!


Lähtötilanne ratsastaessa
32 v 5 lasta, aviomies, 2 koiraa ja poni. Siitä lähdetään. Ruuhkavuosia, yrittäjämies, pienet ja teinit, itsellä välilevyn pullistuma haittaamassa arkea. Ei mikään helppo yhtälö. Viime jouluna katsoin itseäni peilistä ja ajattelin kuopuksen ollessa 5kk, että tarttis tehdä jotain. Samoihin aikoihin Pielaveden Ratsastajien sihteeri ehdotti, että perustaisimme Riitan tallille Sennutiimin. Vuosi vaihtui ja olinko tehnyt mitään. No en, muuta kuin ajatuksen asteella. Ratsastin tässä vaiheessa noin 5krt/vk ja painoa oli liikaa. Ponin kantokyvyn ylärajoilla ja se näkyi. Halusin olla esimerkkinä kasvaville ratsastusta harrastaville lapsille, että urheilulajin harrastajan pitää pystyä elämään urheilijan lailla tervettä elämää. Kaivoin 2014 saamani
ravintoterapeutin ravinto-ohjeet esille ja päätin, että ensin kaksi viikkoa.

Elettiin Tammikuuta 2015. Seuran sihteeri heitti minua viestillä, että lähdetäänkö kuntohaasteeseen mukaan. "Totta kai lähdetään, mitä pitää tehdä?" Niin juoksuaskeliahan en selkäni takia voinut ottaa, jatkuvat Buranat ja Panadolit meni 24/7, että pystyin toimimaan. Ratsastus oli helpottava tekijä. Tuli Annika, joka testasi. Vaaka värähti reilusti ylipainon puolelle, läski mikä läski. Mitä sitä suotta peittelemään. Vaatekoko 44-46. Enkä juossut testissä kuin 40m, seuraavan päivänä en pystynyt kävelemään.
 

Lähtötilanne
Noudatin ruokaohjeita. Ilman mitään pakkoa ja painetta. Pian ymmärsin, että jos syön paljon sokeria, niin selkään koskee ja kovaa. Oli siis helppo jättää sokeri ja ylimääräinen vehnäherkku pois. Leipää silti söin ja syön edelleen, samoin pastaa, riisiä jne. Nyt vain laitoin lautasmallin uusiksi. Aamu alkoi leivällä, muroilla (2rkl all bran) ja tilkalla jugorttia (alle 0,5dl) sekä kahvia tää kone tarttee. Lounaalla sekä päivällisellä puolet lautasesta ja ylikin salaattia, 100g lihaa/kalaa, pastaa/riisiä 2dl tai kaksi pientä perunaa, lounaan jälkeen hedelmä, samoin iltapalan jälkeen, joka oli kuin aamiainen mutta kahdella leivällä. Juuston jätin melkein kokonaan pois ja söin, syön edelleen leikkelettä tai vain vihreitä leivän päällä. Voita käytän normaalisti. Vaihtelin joko 2dl maitoa tai 1dl raejuustoa, joskus jopa 0,5dl vaniljajäätelöä ja 2dl mansikoita sen kanssa, jolloin meni maitotuotteet ja hedelmät oikein ja sain herkutella. Välipalalla otin kahvin ja alkuun palan tummaa suklaata. Se pelasti pään, sain luvalla herkutella. Ensimmäisen kahden
viikon jälkeen vaihdoin sen hedelmään tai leipään, jossa oli
                                                   vain vihreää päällä.


Tällä mentiin ja mennään edelleen, kilo tippui viikossa. En kieltänyt itseltäni mitään. Jos halusin pienen palan suklaata tai muuta herkkua, sallin sen itselleni, sillä huomenna on uusi päivä. Mitään en silti jättänyt syömättä. Ymmärsin, että olin käynyt
säästöliekillä. Kroppa ei saanut tasaisesti polttoainetta, eikä sitä mennyt tarpeeksi. Kroppa ei voinut toimia oikein ja luovuttaa mitään ulospäin. Hiljalleen alkoi vaatteet jäädä isoiksi. Pää sanoi, että edelleen se sama lihava tuijotti peilistä, mutta vaatteet oli isoja. Ihana henkinen ristiriita.

Ratsastaminen muuttui, kuorma keveni ja poni liikkui iloisemmin eteen. Wau! Koko kevät ja kesä ollut aika hypetystä hevostelussa, sillä vihdoin minulla on allani menopeli, joka lähtee mielellään töihin, tehden töitä ilolla. Ihmekkö tuo, koska poni pystyi luottamaan että kuorma on kevyempi ja siellä on selässä tyypit, joista kaikki hallistee kroppansa.

Lopullinen muutos
Heinäkuussa aloin juosta. Neljän juoksemattoman vuoden jälkeen pystyin juoksemaan. Ostin koon 34/36 juoksutrikoot, entinen 44-46 oli vaihtuinut 34-38  riippuen mallista ja elastanin määrästä vaatteessa. Satsasin myös kunnon juoksulenkkareihin ensi kertaa elämässäni. Ratsastushousut 44 pieneni kokoon 38, kengänkoko 39 takaisin teinivuosien 38:aan. Kihlasormukseni, saati vihkisormus, isoja. Tuli toisen testin aika. Juoksin tällä kertaa testistä 40m vaille koko 1500m. Vaaka näytti piirua vaille -20kg. Voitin ennen kaikkea itseni, voitin vuosia lisää, itseni takaisin elämän syrjään kiinni. Tällä hetkellä olen töihin lähdön tiimoilta pyrkinyt ylläpitämään tiputettua painoa. Vaaka heiluu sinne tänne, mutta pysyy keskiarvoltaan tiputetussa ja nyt Tammikuussa startataan taas. Loput pois ja kroppa kuntoon! Tällä hetkellä ratsastuksen saralla panostan itseeni valmentautumalla enemmän kuin koskaan ennen, sillä kropan asento, tasapainopiste kaikki on heittäneet uusiksi ja kaikki täytyy opetella uudelleen. Vaatekaappi on mennyt uusiksi - samoin tyyli. Ei enää kaapuja vaan tyköistuvia vaatteita.

Matka oli pitkä, mutta ehdottoman kannattava!

Ainut vinkki minkä voin antaa varmuudella on se, että katso mitä syöt, älä kiellä, mutta se määrä - tarvitsetko 300g karkkia, vai riittäisikö yksi pala tummaa suklaata. ;)