maanantai 28. maaliskuuta 2016

"Aina on jaksettava uskoa omaan tekemiseen"

Lounais-Suomen alueen kevättapaaminen järjestettiin viikko sitten maanantaina 21.3.2016 Metsämäen raviradalla, Turussa. Tapaamisen ehdoton vetonaula oli esteratsastaja Mikael Wahlman, joka kertoi yli kolmikymmen henkiselle yleisölle ihastuttavan rehellisesti ja analyyttisesti omasta valmentautumisestaan ja motivaatiostaan sen taustalla. 

Miksu vauhdissa. Kaikki kuvat: Anu Kämäräinen


Tässä tiivistettynä Miksun nostot:
  • Hyppäämistä voi treenata myös ilman hevosta esimerkiksi ovenkynnyksillä - silmä kehittyy. Teki tätä itse nuorempana.
  • Sileä ei nuorena kiinnostanut, on saanut maksaa siitä aina tähän päivään asti - kesti kauan hoksata, että tiettyä tasoa ylemmäs ei voi nousta ilman sileän osaamista. Toivoo, että muiden ei tarvitsisi oppia samaa kantapään kautta.
  • On alkanut uskoa kuulemaansa lauseeseen: Esteratsastus on kouluratsastusta esteiden välissä.
  • Ihannetilanteessa ratsastajalla olisi yksi vastuuvalmentaja, jonka kanssa työskennellään pitkäjänteisesti ja säännöllisesti viikottain.
  • Estepuolella on hyvä olla oma estevalmentaja ja kouluvalmentaja erikseen.
  • Tärkeää on tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Panosta heikkouksien kehittämiseen ja ylläpidä vahvuuksia
  • Heikkouksien hyväksyminen ja niiden rehellinen kehittäminen vaatii tiettyä nöyryyttä.
  • Oppinut, että tietyssä kehitysvaiheessa epäonnistumisia tulee suhteessa onnistumisiin käsittämättömän paljon. Silloin on tärkeää uskoa omaan tekemiseen ja jaksaa treenata - tunnelin päästä löytyy aina valoa.
  • Hyvältä ratsastajalta edellytetään kykyä muuttaa asioita, jos huomaa, ettei jokin asia toimi.
  • Itselle uutta motivaatiota antoi ulkomailla vietetty aika: sai ratsastaa valtavan määrän erilaisia hienoja hevosia. Oivalsi myös sileän työskentelyn merkityksen kehittymisen edellytyksenä.
  • Nyt on lähtenyt oman kouluvalmentajan kanssa suunnitelmallisesti kehittämään sileän työskentelyään, kipinä treenaamiseen ja kisakentille on palannut.
Even hommana oli somettaa tapaamisesta.

Yleisöä oli paikalla mukavasti!


Tapaamisessa palkittiin lisäksi Lounais-Suomen aluerankingin 2015 voittajat, jotka voit katsoa tästä ja alueen puheenjohtaja Kirsi Siivonen esitteli vuoden 2015 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Mukana olivat myös Nuorten Päättäjien Eveliina Toivonen ja Anu Kämäräinen, jotka esittelivät lyhyesti ryhmän toimintaa ja työn alla olevaa liiton nuorisostrategian jalkautusta. Aiheesta lisää Sanoista tekoihin -postauksessamme.

Lounais-Suomen aluerankingin parhaat palkittiin.


Ps. Anu myös haastatteli Miksua seuraavaan Hippokseen, lue lisää 21.4. ilmestyvästä numerosta!

Aurinkoista kevättä toivottavat,
Eveliina, Anu, Teija, Heidi, Emmi ja Mari

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hyvinvointityöryhmä esittäytyy

Uusi vuosi toi uusia tuulia myös useamman vuoden liitossa toimineeseen Kuntotyöryhmään, jolloin ryhmän kokoonpano ja nimi kokivat pieniä muutoksia. Kokoonpanossa vaikuttavat edelleen Teresa Tuominen, Lotta Hällström, Sari Pakula, Kirsi Piispanen sekä Hannele Helander. Aiemmasta kokoonpanosta liiton urheilupuolelle siirtyivät Anne-Maarit Hyttinen sekä Sini Huhtala-Lanki.

Kokoonpanomuutoksen myötä myös ryhmän nimi koki uudistuksen vastaamaan entistä paremmin ryhmän toimintaa ja on nykyään Hyvinvointityöryhmä. Ryhmän tarkoituksena on suunnitella toimenpiteitä edistääkseen ratsastajien kokonaisvaltaista hyvinvointia painottaen erityisesti harrasteratsastajia.

Hyvinvointityöryhmässä on varsinaisten jäsenten lisäksi Nuorten Päättäjien edustajana Heidi Pakarinen vastuualueinaan viestintä sekä lapset ja nuoret ja liiton toimistolta ryhmän koollekutsujana sekä sihteerinä toimii Nina Kaipio. Ryhmän yhteystiedot löytyvät liiton nettisivuilta.

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Sari Pakula ja tulen Kirkkonummelta.


Ratsastustaustasi?
Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana eli ratsastuskokemusta minulla on 50 vuotta. Olen iloinen siitä, että olen pystynyt yhdistämään rakkaan harrastukseni ja koulutukseni sekä luomaan siitä ammatin itselleni.

Mitä näet, että hyvinvointityöryhmä tarjoaa tai mikä sen merkitys on tavalliselle harrastajalle? Miten näet oman rollisi siinä?
Koulutukseltani olen fysioterapeutti, hevosharrasteohjaaja ja ratsastuskouluyrittäjä. Lisäksi olen kouluttaunut mm. personal traineriksi ja tällä hetkellä opiskelen ravintovalmentajaksi. Vuosien varrella olen fysioterapian ja ratsastustoiminnan lisäksi almentanut mm. tennistä ja yleisurheilua (pitkät juoksumatkat) sekä käynyt yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Tällä hetkellä ratsastuskoulutoiminnan lisäksi teen heisharjoitteluohjelmia ratsastajille kuin myös muidenkin lajien harrastajille. Ravintovalmennusopintojen myötä myös kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutoksen ohjaus tulee tulevaisuudessa olemaan kiinnostukseni kohteena.Yhdessä hyvinvointityöryhmän ammattitaitoisessa porukassa toivon kykeneväni jakamaan osaamistani sitä tarvitseville. Minuun voi hyvin olla yhteydessä niin istunta-asioissa kuin elämäntapamuutoksiin liittyen. Mottonani on "Mitä ikinä vaaditkin hevoseltasi, muista vaatia se ensin itseltäsi"

Kuka olet ja mistä tulet?Olen Hannele Helander Espoosta.  

Ratsastustaustasi?
Pienenä tyttönä ratsastin, aloitin pitkän tauon jälkeen ratsastamaan 5 vuotta sitten ja sen jälkeen olen ratsastanut aktiivisesti.

Mitä näet, että hyvinvointityöryhmä tarjoaa tai mikä sen merkitys on tavalliselle harrastajalle? Miten näet oman rollisi siinä?
Hyvinvointityöryhmän tarkoituksena on tukea harrastajaa ja talliyrittäjää, unohtamatta ratsastuksen ohjaajia ja opettajia. Minun roolini on tukea etenkin yrittäjiä, ohjaajia ja opettajia. Puoleeni voi kääntyä pienissäkin pulmissa. Tuen mielelläni puhumaan ja etenkin kuuntelemaan ja auttamaan ympäri Suomen. Minuun voi myös olla puhelimitse yhteydessä   pulman tullessa esiin.
 
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Kirsi Piispanen 45-vuotias yrittäjä Vesilahdelta. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti. Omistan Tampereella Koirakuntosalin ja teen koirien kuntoutusta työkseni.

Ratsastustaustasi?
Olen ratsastanut lapsesta lähtien ja 15 vuotta pitänyt pientä tallia. Nyt hevoset eivät enää asu omassa pihapiirissä ja aikaa riittää jo vähän muuhunkin.

Mitä näet, että hyvinvointityöryhmä tarjoaa tai mikä sen merkitys on tavalliselle harrastajalle? Miten näet oman roolisi siinä?
Hyvinvointiryhmän kautta mielenkiintoni kohdistuu talliyrittäjien jaksamiseen. Yrittäjistä iso osa on raskaan työtaakan ja kiireen alla. Terveys, henkinen hyvinvointi ja arjen sujuminen, niissä on haastetta jokaiselle päivälle.
Työryhmän tarkoituksena pidän yhtenäisten hyvinvointia luovien käytäntöjen kehittämistä kaikille harrastajille. Liikunnallisuus, suvaitsevaisuus, hevosen ja ihmisen välinen yhteistyö - pidetään tärkeät asiat mielessä ja lippu korkealla!


Kuka olet ja mistä tulet?
Teresa "Tessa" Tuominen, alun perin Hämeenlinnasta, nykyään espoolainen.


Ratsastustaustasi?
Äitini harrasti ratsastusta, joten pyörinyt tallilla syntymästä asti. Säännöllisesti talutuksen aloittanut 4-v:nä En ole koskaan omistanut omaa hevosta, joten kilpailin 80 ja 90-luvuilla esteitä, koulua ja kenttää tuntihevosilla.

Mitä näet, että hyvinvointityöryhmä tarjoaa tai mikä sen merkitys on tavalliselle harrastajalle? Miten näet oman roolisi siinä?
Hyvinvointiryhmä pitää liiton fokuksessa myös harrasteurheilijat ja rakentaa heitä huomioivia tapahtumia, projekteja, haasteita ja toimintamalleja. kehittää hevosurheilua harrastajan näkökulmasta harrastajille.
Olen seurassa töissä ja koulutan myös nuoriso-ohjaajia, näen omana osaamisenani monilajisuuden sekä harrastajakunnan koko ikäskaalan huomioimisen

Kuka olet ja mistä tulet? 
Olen Lotta Hällström. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, sosiaalipedagoginen hevostoiminta-ohjaaja ja valtiotieteen maisteri. Asun Porvoossa ja perheeseeni kuuluu aviomies , kolme lasta sekä liuta kaikenkarvaisia eläimiä. Hevosia meillä on tällä hetkellä kaksi. 

Ratsastustaustasi
Lapsena minulla ei ollut mahdollisuutta ratsastusharrastukseen, mutta muistan notkuneeni läheisen tallin liepeillä, haistelleeni hevosten tuoksua ja haaveilleeni siitä, että jonain päivänä pääsisin satulaan.  

Nuorena heppakirjojen lukeminen ja haaveilu jatkui, mutta ratsastuksen aloitin varsinaisesti vasta aikuisiällä omien, nyt jo teini-ikäisten tyttärieni myötä.  Sen jälkeen hevosten kanssa onkin tullut vietettyä aikaa päivittäin useita tunteja. Tallista onkin vähitellen tullut paitsi “toinen koti”, myös osittain työpaikka. 

Mitä näet, että hyvinvointityöryhmä tarjoaa tai mikä sen merkitys on tavalliselle harrastajalle? Miten näet oman roolisi siinä?
Talliyhteisö on paitsi erittäin tärkeä kasvuyhteistö tuhansille, ja taas tuhansille lapsille ja nuorille, myös merkittävä hyvinvoinnin lähde myös aikuisille harrastajille. 
Talliyhteisössä on sisäänrakennettuna kaikki ainekset erittäin merkitykselliseen sosiaali-, terveys-, ja kasvatustyöhön, mutta se edellyttää, että asia tiedostetaan ja että siihen panostetaan. Myös erilaisten hevosavusteisten toimintojen kehittäminen on maassamme vielä lapsenkengissä.

Minulla on pitkä kokemus kiusaamisen ehkäisyyn liittyvästä työstä. Olen myös kirjoittanut kirjan lasten ja nuorten syömishäiriöistä. Mielenterveyden edistämiseen liittyvät kysymykset ovat osaamiseni ytimessä.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Nuorten äänellä 2020 - sanoista teoiksi

On vierähtänyt jo tovi siitä, kun julkaisimme Suomen Ratsastajainliiton Nuorten äänellä 2020 -nuorisotoiminnan strategian. Vielä kerran suuri kiitos kaikille mukana kehittämistyössä olleille liiton, alueiden, seurojen tai muiden tahojen kautta. Strategiatyö tehtiin pääosin vuonna 2015 ja nyt vuonna 2016 on aika aloittaa sanojen siirtäminen teoiksi. Nuorten äänellä -strategia on suunnnattu vuoteen 2020, joten ei ole tarkoitus, että kaikki toteutettaisiin nyt tässä ja heti. Ohessa vielä muistutuksena nuorisotoiminnan strategia tiivistettynä alla ja tarkemmin kuvattuna täällä.


Kokoonnuimme Nuoret Päättäjät -ryhmän kanssa muutama viikko sitten lauantaipäiväksi saman pöydän ääreen tuttuun tapaan Valo-talolla Helsingissä. Aiheenamme oli juuri tämä strategian käytännön osuus - kuinka pääsemme tavoitteisiimme. Keskityimme käytännön toimenpiteiden osalta erityisesti vuosiin 2016-2017, mutta suunnittelimme myös pidemmän aikavälin toimenpiteitä ihan tuonne vuoteen 2020 asti. Kokosimmekin näistä suunnitelmistamme pienen infograafin: 


Käytännön toimenpiteet käynnistyivät siis heti. Seuraathan blogiamme sekä SRL:n muita somekanavia (Facebook, Instagram & Twitter), niin pysyt kärryillä suunnitelmistamme sekä uusista tuulista! 

Aurinkoista alkukevättä kaikille!