keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Myös netissä.

Koulukiusaamista on esiintynyt varmasti niin kauan kuin koululaitos on ollut olemassa. Tai pitäisikö paremminkin sanoa, että ihmisten välistä kiusaamista on esiintynyt varmasti niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Lasten ja nuorten välinen kiusaaminen ei erotu millään oleellisella tavalla aikuisten välisestä kiusaamisesta, jälkimmäisestä tosin käytetään yleensä nimeä henkinen väkivalta.
Kuva: Mari Salminen

Jostain syystä lasten ja nuorten toisiinsa kohdistamaa henkistä julmuutta kutsutaan yleensä vähättelevästi kiusaamiseksi, vaikka on hyvin tiedossa,  miten vakavat seuraukset toisen pilkkaamisella, nöyryyttämisellä ja häpäisemisellä voi olla.  Erityisen vaurioittavia kokemukset ovat lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin ihminen vasta muodostaa käsitystä itsestään. Maamme on täynnä kiusaamisen takia potentiaalinsa hukanneita ihmisiä, ja jopa elämänsä menettäneitä.

Kiusata voi missä vain: kotona, koulussa, töissä, tallilla – ja netissä. Nettikiusaaminen on valitettava aikamme ilmiö, joka tekee myös kiusaamisesta aikaan ja paikkaan sitoutumatonta ja julkista. Netissä kiusaaminen voi myös muuttua ikuiseksi, jos kerran virtuaalimaailmaan ladattu aineisto lähteekin leviämään, eikä sitä enää saa poistettua. Silloin se toimii kuin virtuaalinen häpeäleima, jota uhri kantaa mukanaan koko loppuelämänsä.

Perinteisen paperille piirretyn pilakuvan pystyi vielä tuhoamaan repimällä tai vaikka takassa polttamalla, mutta mitä voi tehdä teksteille ja kuvamateriaaleille, joihin ei pääse millään tavalla käsiksi? Tai miten kertoa kiusaamisesta, kun yhteisö, jossa kiusaamista tapahtuu, ei kokoonnu muualla kuin virtuaalitodellisuudessa ja yksi kiusaamisen muoto on se, että kiusattu on suljettu yhteisön ulkopuolelle?  Miten tarttua johonkin, josta ei saa kiinni?

Kuva: Mari Salminen
Nettikiusaamisesta – tai kiusaamisesta ylipäätään – puhuminen tuntuu toisaalta hieman saivartelulta maailmassa, jossa elämämme kiusaamisella kyllästetyssä yhteiskunnassa. Televisio suoltaa taukoamatta ”harmitonta viihdettä”, jossa pidetään ”hauskaa” toisten kustannuksella.  Lihavia, laihoja, pitkiä, pätkiä, hörökorvaisia, kierosilmäisiä, vammaisia, maahanmuuttajia, uskovaisia… tai vaikka ratsastusta harrastavia poikia! Hauskanpidon aineistoa riittää loputtomiin!

Mutta entä jos siellä kotisohvalla istuukin äidin tai isän vieressä se pieni pullea, kierosilmäinen tai hörökorvainen poika tai tyttö, joka katselee, kuuntelee, ja oppii, että hänen ulkomuotonsa on ihan naurattava?

Iltapäivälehdet ja internet ovat täynnä toisten ihmisten pilkkaa, jota ei aina edes tunnisteta pilkaksi, nehän ovat vain niitä idiootteja, jotka ajattelevat eri tavalla kuin minä.  Ja ”nolo moka” – otsikoin päätyvät julkkikset ovat toki osansa ansainneet, itsehän ovat ammattinsa valinneet. Myös pilapiirtäjän ammatti on keikkumista veitsen terällä – miten viiltää satuttamatta?  Myös satiiri voi osua loukkaavasti yksilöihin, jopa niihin viattomiin. Jos yhteiskuntamme legitimoi kiusaamisen, miten sitä enää vastustetaan?

Tärkein työ kiusaamisen ehkäisemiseksi tehdään arkisesti ja kasvokkain.  Nykyihmiselle on ehkä ikävä uutinen, että kasvattamista ei voi tehdä etätyönä eikä siinä jaella pikavoittoja. Välittämisen kulttuuri rakentuu vain terveellä tavalla itseään - ja sen seurauksena myös toisia -  arvostavien yksilöiden varaan. Jokainen ihminen on malli siitä, miten toisia ihmisiä pitää tai ei saa kohdella. Joka päivä. Kaikissa kohtaamisissa. Halusimmepa sitä tai emme.

Välittämisen kulttuurin pitäisi ulottua myös virtuaalitodellisuuteen, jopa anonyymeille keskustelupalstoille, joissa toisten ihmisten haukkuminen ja perättömien tietojen levittäminen on vähintään yhtä julmaa kuin live-elämässä selän takana pahan puhuminen ja ilkeämielinen juoruaminen. Tekijän kun on netissä mahdollista huudella raukkamaisesti piilosta, mutta herjausten kohteena  olevan ihmisen puolustautumismahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat.  Myös meillä hevosharrastajilla on tässä peiliin katsomisen paikka.
Kuva: Mari Salminen

Hevoset eivät hauku meitä. Päätetäänkö yhdessä, että myöskään me emme  hauku hevosia – emmekä toisiamme? Emme kasvokkain, selän takana emmekä nettiviidakossa huudellen? Meillä on hieno, yhteisöllinen laji – tehdään siitä yhdessä vielä upeampi!

Lotta Hällström
SRL Hyvinvointityöryhmän jäsen
SH, SPHT-ohjaaja, VTM
Pj, Bravehearts ry


perjantai 23. syyskuuta 2016

Nuoret mukaan toimintaan

Ohessa Valon tiedotteessa julkaistu teksti Nuorten Päättäjien toiminnasta.



"Kuinka viestiä nuorille ihmisille niin, että he innostuvat?" oli keskeinen teema Valon ja Nuorten Akatemian järjestämässä Kuinka innostaa ja sitouttaa nuoria seuratoimintaan -työpajassa 7.9.2016 Valo-talolla, kun eri lajien edustajat niin lajiliitoista kuin seuroista kerääntyivät vaihtamaan ajatuksia ja vinkkejä teeman ympärillä.

Suomen Ratsastajainliiton "nuorten hallitus" Nuoret Päättäjät -ryhmästä paikalla olevat kolme jäsentä nostivat varttitunnin puhujavuorossaan esille tiiminsä käytännön esimerkkinä siitä, mitä on mahdollista tehdä lajin sisällä nuorten aseman vakiinnuttamisessa toiminnassa. Tiimin toiminnasta lisätietoa täällä http://www.ratsastus.fi/nuoret_paattajat.


Ja sitten niihin illan innostamis- ja sitouttamisvinkkeihin. Tässä TOP 7.

1. Uusi Kolmen K:n sääntö: Kysy, Kannusta, Kohtaa.
2. Anna välineitä tekemiseen.
3. Toimi niin, että verkon ja todellisuuden parhaat palat toimivat yhdessä, älä erottele näitä.
4. Kaverit ja yhteisöllisyys sitouttavat. Aloita vaikka pizzaillasta.
5. Tekemisen lisäksi anna vastuuta.
6. Nosta esille mukavan toiminnan hyödyt. CV:tä on aina hyvä jalostaa.
7. Perusta nuorisoryhmä.

Emmi Korpiola

perjantai 16. syyskuuta 2016

Lajikokeiluissa triathlon

Liikuntakuukaudet -kampanjan lajikokeiluiden aika on jo ohitse, mutta vielä on sunnuntaihin 18.9. asti aikaa ilmoittaa oman joukkueensa tulokset sekä lähettää blogitekstit osoitteeseen nina.kaipio@ratsastus.fi. Tarkemmat ohjeet ja lomakkeen löydät vielä täältä. Kokoathan pikemmiten siis parhaat kuvat ja jutut kokeiluista, jotta saatte joukkueenne suorituksenne hyäksytettyä!

Julkaisemme saamiamme blogitekstejä pitkin syksyä, tässä ensimmäisenä Maija Kuivalaisen teksti heidän lajikokeilustaan triahtlonista!


Ensimmäinen Triathlonimme Savon Pariisissa

Päivä, jota emme tule varmasti koskaan unohtamaan. Päivä jota varten olimme vuodattaneet verta, hikeä ja vettä lähes puolen vuoden ajan. Tänään lähes puolen vuoden mittaiset uinti-, pyöräily- ja juoksuharjoittelumme näyttivät meille kuinka kova työ todellakin palkitaan. Mutta kyllä siihen sitä kuuluisaa suomalaista sisua tarvittiin!

Triathlon on yhdistelmälaji, jossa kilpaillaan sekä uinnissa, pyöräilyssä että juoksussa. Sain kuulla siitä ensimmäistä kertaa toukokuussa 2015, kun ystäväni Katriina kysyi minua osallistumaan Joroisiin triathlonille pikamatkan joukkuekisaan hänen ja erään toisen uimari-kaverinsa kanssa. Katriinan päälajina on uinti ja hän tiesi minun tykkäävän juoksemisesta, ja siksi sainkin tämän kunnian päästä joukkueeseen mukaan.

Tunnelma, mikä Joroisiin saavuttuamme kilpailualueella vallitsi oli aivan sanoinkuvaamaton. Kilpailijat kannustivat toisiaan, vaikkeivat välttämättä edes tunteneet, katsojat taputtivat ja koko kilpailualueella huokui niin kutsuttu “Joroisten maaginen henki”, joka tempaisi minutkin syvälle triathlon huumaan. Silloin päätimme Katriinan kanssa, että ensi vuonna kokeilemme itsekin, ja tässä sitä ollaan!

Triathlonilla matkoja on useita, lasten, nuorten ja aloittelijoiden sarjoista ammattiurheilijoiden SM matkoihin. Osallistuimme samalla matkalle, kuin viime vuonna joukkueena eli pikamatkalle johon kuuluu 400 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua.

Kilpailupäivämme alkoi klo 15.00 Joroisten urheilutalolla kilpailuinfolla, jossa meille kerrottiin kaikki tärkeät asiat ja turvallisuusseikat liittyen tulevaan kilpailusuoritukseen. Lisäksi saimme kilpailunumeromme tatuointeina, tarroina ja paitaan kiinnitettävän numerolapun sekä nilkkaan laitettavan ajanottosirun.

Infon jälkeen luovutimme juoksuvarusteemme T2 pyöräilyn ja juoksun vaihtopisteelle, pakkasimme uintivarusteet välinepusseihin ja pyöräilimme läheiselle Valvatus-järvelle, jossa kilpailun uintiosuus suoritettiin.


IMG-20160715-WA0002.jpg


Pyöräilystä saimme hyvän alkuverryttelyn kilpailua varten ja riemuitsimme matkan aikana, että tässä me nyt vihdoin olemme, matkalla ensimmäisen triathlonimme lähtöpaikkaa!

Valvatukselle saavuttuamme pyöriemme kunto tarkastettiin, asetimme pyörämme niille varattuihin telineisiin ja luovutimme pyöräilyosuuden muut varusteemme T1 uinnin ja pyöräilyn vaihtoalueelle. Sitten se kisafiilis tosissaan iski vedettyämme märkäpuvut ja hienot FinnTriathlonin uimalakit ylpeydellä päähämme ja seistessämme satojen muiden triathlonistien joukossa. Kyllä meistäkin tuli nyt triathlonisteja.


IMG-20160715-WA0007.jpg


Olin hyvin helpottunut, sillä meillä nuorilla oli oma lähtömme. Katriina oli pelotellut minua siitä kuinka viime vuonna hänen osallistuessaan uintiosuudelle isot miehet olivat meinanneet uida niin sanotusti ylitse. Nyt ei ollut onneksi sitä vaaraa.

Sitten tuli meidän vuoromme asettua rantaveteen. Kuuluttaja kuulutti “ puoli minuuttia lähtöön!” Olimme kuin lähtökarsinoihin asetetut, vauhkoontuneet laukkahevoset jotka eivät olisi halunneet pysyä paikallaan enää hetkeäkään. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Yleisö alkoi taputtamaan ja huusin Katriinalle viimeiset tsempit, you rock girl!

Vihdoin lähtömerkki-torveen puhallettiin ja ampaisimme veteen. Vesi ei onneksi tuntunut lainkaan kylmältä. Katriina lähti uimaan ensimmäisten joukossa kohti ensimmäistä merkkipoijua, jonka kohdalta piti kääntyä. Minäkin löysin hyvin nopeasti itselleni hyvän paikan uida, josta oli suora linja kääntöpoijulle. Harjoitellessa ongelmani oli ollut vinoon uiminen, mutta hämmästyin kuinka hyvin onnistuinkaan uimaan suoraan. Nousin vedestä viimeisten joukossa, mutta onnistuin myös ohittamaan pari uimaria. Katriina tottuneena uimarina oli noussut vedestä kolmantena ja minä tulin perästä tietäen, että pystyisin mahdollisesti kirimään vielä.

Pyöräilyosuudelle lähdin sisua uhkuen ja pyöräily sujuikin todella hyvin. Onnistuin jopa ohittamaan parikymmentä kilpailijaa pyöräilyosuuden aikana. Voimaa antoi erityisesti ensimmäiselle kääntöpaikalle minua kannustamaan saapunut isoveljeni perheineen. Katriinan mielestä pyöräilyosuus oli näistä kolmesta lajista rankin, mutta pyöräily meni kuitenkin sujuvasti.

Vihdoin 20 kilometriä pyöräilyä oli takana ja eikun juosten juoksuvarusteiden vaihtoon ja vitoselle!


IMG-20160715-WA0010.jpgIMG-20160715-WA0011.jpg
Minua oli varoitettu siitä, kuinka vetreätkin kintut muuttuvat puujaloiksi pyöräilyosuudelta siirryttäessä juoksuun. Ja siltä se tosiaan tuntuikin, sillä ensimmäinen kilometri oli täyttä tuskaa, mutta siitä selvittyäni ja saatuani hengitykseni tasaantumaan, juoksu alkoi rullaamaan. Voimaa askeleisiin antoivat ihana yleisö, hauskat musisoijat reitin varrella, jotka soittivat pannuja ja kattiloita, antoivat meille ylävitosia ja olivat täysillä hengessä mukana! Vihdoin reitti kääntyi pururadalle, juoksuosuuden viimeiselle kilometrille. Viimeinen spurtti kohti maalisuoraa ja kuulin enää vain kuinka kuuluttaja lausui Pieksämäen Veikkojen Maija Kuivalaisen kirivän nuorten naisten sarjassa pronssille. En voinut uskoa kuulemaani todeksi, minäkö kolmas? Riemuissani juoksin tukijoukkojemme luokse varmistamaan kuulemani lauseen, ei ole totta, kuulin aivan oikein!


Palkintojen jaossa kuitenkin selvisi, että erään kilpailijan ajanottosiru oli tippunut Valvatus-järveen, eikä hänen tulostaan oltu saatu kuuluttajille, jotka kuuluttivat sii vahingossa väärin. Mutta ei se mitään, hopea ei ole häpeä, eikä neljäs sija noloa, etenkään ensimmäiseltä triathlonilta!

IMG-20160715-WA0003.jpg

IMG-20160715-WA0009.jpg
Lisäksi olin niin onnellinen, kun Katriinan tavoite toteutui. Mimmi tuuletti maaliviivalle tullessaan, ja vieläpä  ajalla 1:55 minuuttia! Fiilikset oli aivan huipussaan, me tehtiin se!!

Mikä kunnia oli päästä kilpailemaan suomalaisen triathlonin syntypaikkaan Joroisiin! Suosittelemme ehdottomasti triathlonin kokeilemista kaikille vähänkään lajista kiinnostuneille. Niin se vain on, että Joroisten henki on itse koettava!

IMG_20160711_184801.jpg


Lisätietoa triathlonista: http://finntriathlon.fi/


Ensi kesän koitoksia odotellessa!
Screenshot_2016-09-14-22-41-47.png


Screenshot_2016-09-14-22-42-50.png

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tallilla opetellaan elävää elämää

Helsingin Sanomissa on kesän ja alkusyksyn aikana kirjoiteltu älypuhelinten ja muiden älylaitteiden vaikutuksesta vanhempien ja lasten väliseen vuorovaikutukseen ja lasten sosiaaliseen kehitykseen. Ihmisen huomio kun ei voi jakautua sataprosenttisesti moneen paikkaan yhtä aikaa, ja mikäli huomio on jossain muualla kuin lapsessa, se on jossain muualla kuin lapsessa. Valitettavasti. 

Tulevaisuudessa psykologit, psykiatrit ja muut mielenterveyden ammattilaiset ratkovatkin todennäköisesti hylkäämistraumoja, joita on syntynyt siitä, että lapset ja nuoret ovat kokeneet, että heidän vanhempiensa tärkein keskustelukumppaninsa on sosiaalisessa mediassa eikä vieressä kotisohvalla. Älylaitteet ovat usein näkymätön muuri samassa tilassa olevien ihmisten välillä. 

Tottakai myös talleilla tieto kulkee whatsappien ja instagramien kautta ja facebook tulvii hevosaiheisia päivityksiä. Jos puhelin ei ole kädessä, niin ainakin se on jossain hyvin lähellä, taskussa tai viimeistään hevosen harjapakissa. Väittäisin kuitenkin, että talliaiheiset keskustelut ja päivitykset ovat enemmän raportointia siitä, mitä on yhdessä nähty, tehty, koettu ja keskusteltu kuin olemisen varsinainen sisältö. 

Kuva: Sonja Holma/SRL
Talliyhteisön eräs kasvatuksellisesti merkittävimmistä piirteistä liittyy yhteisöllisyyteen, jossa yhdessä tekeminen ja kokeminen hitsaa ihmisiä kiinni toisiinsa. Hevonen on vuorovaikutuksen kiintopiste: hevoselle puhutaan, hevosesta puhutaan ja hevosen välityksellä puhtaan. Koko yhteisö rakentuu hevosten ja hevosten tarpeiden ympärille. Hevonen herättää suuria tunteita, ja tunteet puolestaan herättävät ihmiset epämääräisen harmaasta millään-­ei-‐ole-­mitään‐väliä-­mielentilastaan. 
  
Hevonen on siis myös katalysaattori pakottaessaan ihmiset kohtaamaan toisensa – niin hyvässä kuin pahassakin. Välillä aurinko paistaa leppoisasti, välillä taivas täytyy synkistä pilvistä ja salamat sinkoilevat. Tallilla ihmiset ovat ihmisiä: hyvällä tuulella, huonolla tuulella, iloisia, surullisia, toiveikkaita, huolestuneita, rentoutuneita, stressaantuneita, kateellisia tai kaverin menestyksestä aidosti riemuitsevia. Kiukuttelu voi vaihtua pian halaukseen ‐ yhteisistä pelisäännöistä on sovittava yhdessä. Halusi tai ei. Anteeksipyytämistä – ja antamista – on hyvä opetella. Tätä tunteiden kirjoa voi kutsua myös nimellä elävä elämä. 

Elämme parhaillamme aidon, inhimillisen kohtaamisen näkökulmasta haastavassa ajassa, joten talliyhteisöjen merkitys lasten ja nuorten kasvuyhteisöinä olisi tunnustettava nykyistä laajemmin. Vaikka hevosen varaan voikin laskea paljon, väitän, että mikään talliyhteisö ei kuitenkaan muodostu automaattisesti ja itsestään, ilman minkäänlaista toiminnan tietoista suuntaamista, valta-­ ja vuorovaikutussuhteiltaan lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä myönteisellä tavalla tukevaksi. Tahtomisemme suunta paljastaa arvomme – ja arvokkaaksi kokemiemme asioiden eteen olemme valmiita ponnistelemaan. 

Vaikka paljon myönteistä kehitystä onkin talliyhteisöissä vuosien saatossa tapahtunut, paljon voitaisiin vielä tehdä. Etenkin lapsia ja nuoria täynnä olevat ratsastuskoulut ovat ympäristöjä, joissa ratsastustuntien ulkopuolella tapahtuvaa kasvatustyötä ei voi sälyttää kokonaan talliyrittäjän vastuulle. Harvoinpa tallityöntekijät ovat ihmistyöhön kouluttautuneita, joten lasten ja nuorten tunne­‐elämän solmujen ja sosiaalisten kiemuroiden selvittely vaatisi enemmän aikaa ja ammattitaitoa, vaikka aikaa ja halua siihen ehkä olisikin. 

Kuva: Sonja Holma/SRL
Porvoon Ratsutallilla toimii vuonna 2015 perustettu Bravehearts­‐yhdistys, jonka suurena unelmana on pystyä palkkaamaan tallille sosiaali‐, terveys‐ ja kasvatusalan ammattilaisia, joiden tehtävänä olisi paitsi laajentaa ratsastuskoulun palveluja tarjoamalla erilaisia hevosavusteisia palveluja, myös olla kehittämässä tallista kaikin tavoin turvallista kasvuyhteisöä lapsille ja nuorille eräänlaisella ”nuorisotalli”‐ajatuksella.  

Esimerkiksi koulukiusaamisen jälkihoitotyötä olisi mahdollista tehdä talliyhteisössä luonto- ja hevosavusteisin menetelmin todennäköisesti hyvinkin menestyksekkäästi. Koulukiusaamisen asianmukainen jälkihoito olisi sekä inhimillisesti että taloudellisin mittarein tarkasteltuna takuuvarmasti eräs sellainen osa‐alue, johon yhteiskunnassamme kannattaisi ehdottomasti panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Ilman julkista rahoitusta tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan, koska pelkän vapaaehtoisuuden varaan ei tämänkaltaista, erityisosaamista vaativaa työtä voi rakentaa. 

Mutta kuka tietää, ehkä maamme päättäjät vielä jonain päivänä ymmärtävät sen, minkä me kaikki hevosihmiset jo tiedämme: hevonen kantaa myös silloin, kun elämä upottaa. 
  
Suomenhevosen päivänä 6.9.16 
Lotta Hällström 
Sh, SPHT-­‐ohjaaja, 
VTM 
Pj. Bravehearts ry 
SRL:n hyvinvointityöryhmän jäsen

Nuorisovastaavien tapaaminen 21.10.2016

Tämä postaus koskee erityisesti ratsastusseurojen ja alueiden nuorisovastaavia sekä muita seurojen nuorisotoiminnasta kiinnotuneita. Jos tunnistit itsesi, nyt tarkkana!:)


Tapahtuman kutsu. Kuva: SRL


Me Nuoret Päättäjät ja Ratsastajainliitto olemme yhdessä järjestämässä nuorisovastaaville tapaamisen ja toiminnallisen iltapäivän Horse Show perjantaina 21.10.2016 klo 14 - 17. Tapaamisen jälkeen jatkamme yhdessä jäähallille nauttimaan Helsinki International Porche Horse Show'n perjantai-illan päänäytöksestä (n. klo 17.30 - 23.30).

Ilta huipentuu Horse Show'ssa upeista ratsukoista nauttien. Kuva: SRL / Satu Pirinen


Iltapäivän ohjelma muodostuu toiminnallisista työpajoista, joissa kierretään ryhmissä. Yhdessä työpajassa paneudutaan Nuorten Akatemian johdolla nuorten osallisuuteen ja siihen, kuinka saada nuoria osallistumaan ja aktivoitumaan omassa ratsastusseurassa. Asia, joka varmasti puhuttaa monissa seuroissa. Toisessa työpajassa puolestaan pohditaan Cimon opastuksella, kuinka ratsastusseurat voisivat hyödyntää kansainvälisiä nuorisovaihtoja omien nuortensa kanssa joko lähettämällä nuoret vapaaehtoisiksi tai ottamalla vastaan muista maista tulevia nuoria vapaaehtoisia. Vinkki: Tuoreimmassa Hippoksessa (5/2016) on kiinnostava juttu Niinisalon Ratsastajien kokemuksista nuorisovaihdoista!

Lisäksi kaksi työpajaa ovat meidän Nuorten Päättäjien vetämiä. Toisessa päästään ideoimaan ja hahmottelemaan tulevaisuuden hevostaitokilpailuja tai hevostaitopäiviä. Tarkoituksemme on tehdä hevostaitoihin liittyvät merkkisuoritukset ja kilpailut kiinnostavammiksi ja helpommiksi lähestyä ja kaipaamme siihen teidän kentän toimijoiden ajatuksia ja ideoita rinnalle. Toisessa pajassa puolestaan paneudutaan uudistuvaan nuorisovastaavien toimenkuvaan. Kuulemme mielellämme, mitä mieltä olette ajatuksistamme! Aiemmin keväällä kommentoitavana olleeseen luonnokseen voit halutessasi tutustua täällä.

Tapaamiseen mahtuu mukaan 60 ensimmäistä ilmoittautujaa (1 - 2 hlö/seura), joten olethan ajoissa liikkeellä ja varmistat paikkasi. Täsmennyksenä jo tässä, että mukaan tapaamiseen ovat nuorisovastaavien ohella lämpimästi tervetulleita myös muut seurojen nuorsisotoiminnasta kiinnostuneet / nuorisotoimintaa organisoivat henkilöt. Ilmoittautumisaikaa on tasan kuukausi, 06.10.2016 asti. Linkki ilmoittautumiseen tässä.

Lämpimästi tervetuloa!!


Kuva: SRL / Sonja Holma



Toivottaa NP-tiimi & Suomen Ratsastajainliitto ry