lauantai 25. marraskuuta 2017

Hevostaidot testissä Jyväskylässä 11.11.

Ratsu- ja ravinuoret kokoontuivat Jyväskylässä Killerin raviradalla harmaana marraskuun lauantaina 11.11.2017. Vaikka sää ei ollut täysin puolellamme tapatumassa, oli tunnelma kuitenkin käsin kosketeltavan innostunut, kun nuoret kokoontuivat yhdessä lounaalle ennen tapahtuman virallista alkua. Kuului supinaa ja arvailuja siitä, osaisikohan vastata kaikkiin tehtäviin. Ja ennen kaikkea, koska sinne talliin oikein pääsee?!?

Osa päivään osallistuneista nuorista kokoontui yhteiskuvaan ihanien ponien kanssa.


Kyseessä oli Mahdollisuuksien Hevonen -nuorisotyön ryhmän, Poneista Potkua -hankkeen, Keski-Suomen Hevosjalostusliiton, Jyväskylän Ratsastuskoulun, SRL Keski-Suomen ja paikallisten ratsastusseurojen yhteinen voimanponnistus, hevostaitopäivä kaikille yli 12-vuotiaille hevosista kiinnostuneille ratsu- ja ravinuorille. Hevostaitopäivän kantavana teemana oli nimensä mukaisesti hevostaidot, joita nuoret pääsivät testaamaan Killerin raviradan sisätiloihin sekä talliin ja valjastustiloihin rakennetuilla monipuolisilla rasteilla. Omien taitojen testaamisen ja uuden oppimisen lisäksi halukkailla oli mahdollisuus suorittaa valitsemansa hevostaitomerkki ilmaiseksi päivän aikana ja useampi nuori saikin päivän päätteeksi Perushoito- tai Hoito I -merkin mukaansa! Hevostaitojen ohessa nuoret pääsivät pelaamaan Reilun Pelin peliä, jota me Nuoret Päättäjät vedimme. Pelin aikana keskusteltiin erilaisista tilanteista, joita nuori saattaa kohdata tallilla ja pohdittiin, kuinka niissä tulisi toimia, jotta kaikilla olisi tallilla kiva olla. Keskustelu oli todella antoisaa. Oli hauska huomata, kuinka rohkeasti nuoret heittäytyivät mukaan keskusteluun ja nostivat omia pointtejaan esille.

Alla olevan kuvakoosteen kautta Teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä kurkkaamaan päivän kulkuun ja upeasti rakennettuihin rasteihin. Toivottavasti niistä välittyy se innostunut ja iloinen fiilis, jota itse aistimme päivän aikana!

Ensiapupisteellä piti auttaa loukkaantunutta henkilöä ja taidettiin siellä päästä harjoittelemaan myös kylkiasentoon kääntämistä.

"Tee vetosolmu, tarkista oikea pituus naruun ja aukaise"


Tässä etsittiin porukalla virheitä ponin varustuksesta. Tytöt löysivät kaikki viisi!


Ratsunuorille oli haastetta, kun piti etsiä myös raviponin valjastuksesta viisi virhettä. Tällä rastilla ainakin opittiin uutta.

Tallissa pääsi mm. harjaamaan tätä söpöläistä ja tunnistamaan hevosen ruumiinosia. Emme malttaneet Millan kanssa olla käyttämättä tilaisuutta hyväksemme ottaa yksi kaverikuva hurmaavan karvakorvan kanssa!


Ennen kotiinlähtöä arvottiin vielä muutama Ratsastajainliiton tuotepaketti, pääsimme Millan kanssa toimimaan onnettarina.


Kiitos hienosta päivästä kaikille järjestelyissä mukana olleille ja osallistuneille!:)

Ps. Tapahtuma oli sen verran onnistunut, että ensi vuonna on suunnitelmissa järjestää useampi saman tyyppinen tapahtuma yhtä aikaa eri alueilla, jotta useammalla nuorella olisi mahdollisuus osallistua. Pysy siis kuulolla!

Iloa syyspäiviin ja hevostaitojen harjoitteluun toivottavat,
Anu ja Milla

#hevostaidothaltuun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti