tiistai 21. marraskuuta 2017

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 1 osa

Hevosten kanssa on ollut monia ilon hetkiä, mutta tarinani liittyy erääseen hyvin rakkaaseen muistoon muutaman vuoden takaa. Tämä hevonen on jo siirtynyt laukkailemaan vihreämmille laitumille vajaa 1,5 vuotta sitten ja se olikin minulle todella kova paikka.
Käyn ratsastamassa islanninhevosilla ja myös tämä hevonen oli issikka, Herkules eli Herkku nimeltään. 
Käyn edelleen tuolla tallilla, jossa Herkules oli. Se oli myös ensimmäinen issikkakokemukseni, johon sittemmin koukutuin ja tuosta hevosesta tuli minulle myös erittäin rakas.


Eräänä kertana tuolla tallilla kokeilin tarhassa hevoskuiskauksessa käytettyä juttua, siis ihan huvikseni Herkun kanssa. Rapsuttelin sitä ja lähdin luotaan kävelemään pois ja pysähdyin selkä siihen päin. Hetken kuluttua Herkku oli aivan takanani. Olin aivan yllättynyt, että se teki tuon ja sama on tapahtunut myös toisella kertaa sen kanssa.
Hämmentävä tunne, sillä tuossa jutussa ei missään vaiheessa kutsuta hevosta luo, vaan hevonen tulee itse luo.
Tuo muisto on todella vahvana mielessäni enkä tiedä voisiko se onnistua jollain toisellakin hevosella. Oli vain tunne, että Herkun kanssa meillä oli jokin yhteys. Herkku oli myös erittäin luotettava ja ihmisystävällinen hevonen, aina tarhan aidan luona odottelemassa rapsutuksia. Sillä oli myös erittäin miellyttävää ratsastaa.

Kiitos Herkku, kun sain tuntea Sinut!

Kuvan hevonen ei liity tarinaan.
Kuva: SRL / Sonja Holma

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti