torstai 11. tammikuuta 2018

Iloa hevosesta -blogikirjoituskampanja / 3 osa

Moi,

mun nimi on Kati ja mä haluaisin kertoa teille tositarinan miten mä oon saanut hevosesta iloa. 

Mä halusin pienenä aloittaa ratsastuksen, mutta koska sairastan epilepsiaa niin mun äitini Kaisa suhtautui ratsastusharrastukseen todella pelokkaasti. Äitini ei ollut nuoruudessaan ikinä noussut hevosen selkään tai ollut hevosten lähettyvillä. Suuret eläimet pelottivat häntä kauheasti ja hänellä pyöri monia ajatuksia päässään: Mitä jos ratsastuksessa sattuisi onnettomuus? Eikö maailmassa ole mitään turvallisempaa harrastusta? Mitä jos Katille tulee kohtaus hevosen selässä? 

Pidin pääni ja aloitin kuukausien suostutteluprojektin jälkeen alkeistunnit ihanalla pienellä ratsastustallilla, jossa on maailman rauhallisimmat ja ihanimmat hevoset. Kaikki sujui hyvin ja parin vuoden tallikyyditysten rohkaisemana Kaisakin uskaltautui hevosen selkään. Kaisa sai ratsastuskoulupaikan ja vielä samalta tunnilta. 

Kaisa ihastui ratsastukseen heti. Mikä onkaan ihanampaa kuin vaihtaa heti töiden jälkeen tallivaatteet päälle ja huristaa talleille hevosia hoitamaan. Kun Kati on yksityisvalmennuksessa, niin Kaisa huhkii tallissa, milloin hevosten boxeja putsaten, milloin kantaen ämpäreihin vettä. Molemmilta sujuu niin hevosen hieronta ja venyttely kuin hevosten jalkojen kylmäys. Olemme saaneet elämäämme uuden ulottuvuuteen ja uutta sisältöä.

Sen pituinen se ja onnellinen loppu. Mitä tästä opimme? Uskalla unelmoida niin joku päivä unelmasi toteutuu.

Ratsastaminen on mitä parasta liikuntaa ja tapa nauttia ulkoilusta. Hevosen läsnäolo unohduttaa työkiireet ja kouluasiat. Hevonen antaa jatkuvasti palautetta väärinannetuista avuista tai tekemättömiksi tehdyistä asioista. Sen kanssa pärjää parhaiten olemalla itse rento, aito ja läsnä. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan koko elämämme ajan. 

Ratsastuksen avulla olen itse rohkaistunut ja tullut itsevarmemmaksi. Hevosen kanssa olen oppinut reagoimaan nopeammin ja olemaan johdonmukainen, joka on erittäin haastavaa. Hevonen oppii tuntemaan hoitajansa mikä on palkitsevaa. Onko mikään ihanampaa kuin laitumella oleva hoitohevonen, joka lähtee kävelemään kohti, kun sitä kutsuu nimeltä? 

Kaisa on löytänyt uuden tavan nollata huolet ja liikkua ulkoilmassa. Hevosen lähellä täytyy keskittyä hevoseen eikä mihinkään muuhun. Kaisa on oppinut luottamaan isoihin eläimiin ja huomannut, ettei pikku tipahtaminen välttämättä satu ollenkaan. Puolileikillisesti voi todeta, että Kaisan iässä säännöllinen osteoporoositesti on hyödyksi. 

Ratsastaminen on hieno laji ja se sopii monille. Sen voi aloittaa missä iässä tahansa. Ratsastamista voi harrastaa miten vain. Onko haaveissasi kisaaminen ja huipputasolle pyrkiminen tai sitten käyminen kerran viikossa ratsastustunnilla? Hevosen kanssa voi mennä maastossa joko selästä tai maasta käsin. Ratsastamisen lisäksi kentällä voi tehdä maasta käsin harjoituksia, harjoittaa hevosen askellajeja juoksuttamalla sitä liinassa tai vaikka kokeilla irtohypytystä jota pääsimme kerran tekemään.

Ja nyt komennan kaikki - ihan kaikki - talleille kokeilemaan hevostelua!

Kuva: Sonja Holma / SRL 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti